Paluu Kysymyssivulle | Paluu Persoonallisuuden tutkimus -sivulle
JMa vastaus...
Kaksostutkimuksella on pyritty selvittämään ennenkaikkea sitä miksi kaksoset käyttäytyvät, tuntevat ja ovat niin sitoutuneet toisiinsa toisin kuin tavallisilla sisaruksilla niin kaksosilla on voimakkaampi tunneside toiseen. On varmasti totta, että kaksoset osaavat aavistaa, jos toiselle kaksosista jotakin on tapahtunut. Identtiset kaksoset ovat samankaltaisempia keskenään kuin ei identtiset kaksoset. Hesarin kuukausiliitteen artikkeli kaksosista ja kaksosten tutkimisesta oli mielenkiintoinen. Identtisellä tai ei-identtisellä kaksosella on voimakas tunne/kiintymys sisrukseensa, mutta arttikkelin perusteella on jännä huomata, että toinen voi olla enemmin lahjakas kuin toinen tai
pärjätä työelämässä paremmin kuin toinen----->kateus? Lisäksi kaksostutkimuksilla on tutkittu ihmisen sairausperimää, tupakointia, alkoholinkäytöä jne. Nykypäivänä voidaan varsin varhain todeta eriasteisia sairaukisa kuten ADHD jne. Kaksostutkimuksilla on myös
selvitetty mm. erilaisten taipumusten ja lahjakkuuksien periytyvyyttä. Toinen voi olla lahjakkaampi laulajana toinen taas kuvataiteellisesti
lahjakas.Kaksostutkimus etsii ennekaikkea geeniperimästä ratkaisua siihen miksi kaksoset käyttäytyvät niinkuin käyttäytyvät.
Suomessa tutkitaan erityisesti myös lihavuuden periytymistä. Eli kaksosilla in voimakas tunneside toisiinsa jo lapsesta asti. Samanlaiset vaatteet, leikit, lelut. Sekä jo edellämainittujen geenitekijöiden tutkiminen, ja ominaisuuksien tukiminen. Ominaisuudet, lahjakkuudet, alkoholin tai tupakankäyttö, sairausperimät jne. Minua asia kiinnostaa koska isäni ja hänen sisarensa ovat eí-identtiset kaksoset. Hyppääkö mahdollisuus saada kaksoset yhden sukupolven yli niinkuin olen kuullut?

JanneM




Kirjoita vastaus alle. Klikkaa Edit This Page, kirjoita ja tallenna painamalla Save. Voit ensin kirjoittaa vastauksen Muistioon (tai Wordiin) ja sitten kopioida ja liittää sen.