Kurssin ohjeet


Lähiopiskelu
Ei järjestetä lukuvuonna 09-10. Kurssi verkkokurssina jaksossa 5.

Oppikirja
Voit valita oman mieltymyksesi mukaan PS5 oppikirjan, uuden opetusuunnitelman mukaan ilmestynyt vasta muutama kirja, ainakin Mielen maailma 5 (WSOY) ja Persoona 5 (Edita). Opettajan suosikkisarja on Otavan PS. WSOY:ltä löytyy toinenkin sarja Psykologia! (Etsi täältä WSOY:n sivuilta ei pääse linkittämään suoraan kirjasarjan sivuille.) Paksu Psyyke – psykologian käsikirja käy myös edelleen oppikirjaksi, tosin sitä ei enää ole saatavilla kirjakaupoista. Yo-kokeeseen osallistujalle suosittelen tuoreita kirjasarjoja sekä kustantajien abeille tarkoitettuja kertauskirjoja. Koululta voi ostaa kaikki lukiopsykologian kurssit kattavaa Psykologian verkot -käsikirjaa.

Kurssisuoritus
Vaihtoehto 1: Kurssitehtävät (Facebook-työskentely tai oppimispäiväkirja) + loppukoe koululla tai kotiaine. Kotiaine opiskelijan ehdottamana aikana opettaja lähettää kahden esseen otsikot, joista on 4 tuntia aikaa kirjoittaa ja palauttaa tekstit sähköpostilla.
Vaihtoehto 2: Kurssitehtävät ja portfolio. Portfolio korvaa loppukokeen. Kurssitehtäviä voi hyödyntää portfolion koostamisessa. Jokaisen teeman kohdalta löydät vasemmalta navigointivalikosta oheisaineistoja, jotka toimivat yhdessä oppikirjan kanssa. Lue, katsele ja kuuntele verkkosivulta löytyvää ja lue samaa aihetta käsittelevät oppikirjan sivut. Valitse eri teemoista ja niiden vaihtoehdoista kuusi haluamaasi portfoliotehtävää ja tee ne. Portfoliotehtävät löydät myös koostesivulta. Liitä portfolioosi oppimispäiväkirja.

Arviointi
Kurssin arviointiperusteet

Kurssin ohjauskirjeet, tuorein ylimmäisenä

26.4.2010

Hei kaikille PS5-kurssilaisille. Vielä ehdit mukaan orientointikeskusteluun. Keskustelussa on tuotu kiinnostavia esimerkkejä persoonallisuudesta ja sen ilmenemisestä. Nyt ryhdymme syventymään aiheeseen ja samalla aloitamme oppikirjan käsittelyn.

Tutustu Persoona-teemasivuun http://psyka5.wikispaces.com/Persoona kuuntele audioluento (10 min) ja katso diapohjat.

Osallistu keskusteluihin: Mikä tuttua, mikä uutta? sekä Avainsanoja?

Kurssiwikistä löydät aikataulun http://psyka5.wikispaces.com/Aikataulu ja suoritusohjeet http://psyka5.wikispaces.com/Kurssin+ohjeet

Voit esittää toiveita kurssin toteuttamisesta ja suoritustavoista.

Terkuin Anne


20.4.2010

Hei PS5-kurssilainen

Hyppää kyytiin!
Hanki oppikirja.
Tsekkaa kurssiwiki http://psyka5.wikispaces.com/
Liity kurssin Facebook-ryhmään
Katso Orientointi kurssiwikistä http://psyka5.wikispaces.com/ Kurssin+sisalto

Luentojen audioit löydät http://psyka5.wikispaces.com/ Audioluennot
Jos olet tottunut tilaamaan podcasteja, voit tilata audioluennot osoitteesta http://ps5.posterous.com/rss

Ja sitten vain ihmettelemään persoonallisuuden ulottuvuuksia!

19.4.2010 b

Hei kaikki PS5-kurssilaiset,

nyt on kurssin Facebook-ryhmä perustettu:
http://www.facebook.com/group. php?gid=112647465432981&ref=mf

Klikkaa liittymispyyntöä. Ryhmän pertustiedot näkyvät kaikille FB-käyttäjille, mutta ei muuta. Keskustelut eivät näy paitsi omille FB-kontakteillesi sinun kirjoittamasi viestit, mikäli et ole rajoittanut näkyvyyttä FB-yksityisasetuksissa.

Jokainen kurssilainen voi avata keskusteluita, lisätä kuvia ja videoita. Minä pidän huolen, että keskusteluissa on ainakin kurssin etenemisen kannalta oleelliset kysymykset. Ensimmäisenä pohditaan käsitettä persoonallisuus. Kesksuteluvälilehdeltä löytyvät keskusteluteemat, kuten tämä ensimmäinen. Ideana on hakea YouTubesta jokin video, joka tuo itselle mieleen jonkin persoonallisuuteen liittyvän asian. YouTube-video pitää laittaa linkkinä keskusteluviestiin, se ei näy upotuksena. Kommentoikaa toistenne löytöjä, omani laitoin sinne.

Huomenna tulee ensimmäinen audioluento. Siis kuulumiin,

t. Anne

PS. laita viestiä, jos et käytä etkä halua käyttää Facebookia, kurssin voi opiskella kyllä muutoinkin.

19.4.2010 a

Hei kaikille PS5-verkkokurssille ilmoittautuneille,

TEE TÄMÄ: hanki kurssin oppikirja, lue tämä viesti hitaasti ja tutustu kurssin aineistosivuihin http://psyka5.wikispaces.com/ (vanhat sivut eli siellä on paljon viime vuotisiin juttuihin viittaavaa)

**

Kurssi alkaa siis tänään. Lähetän iltapäivällä kutsun kurssin sosiaaliseen verkkotyötilaan, Facebook-ryhmään. Mikäli sinulla ei ole Facebook-profiilia etkä halua sellaista luoda, laita viestiä minulle, niin välitän keskustelun aiheet muuta kautta.

ALOITUS: Silmäilemme oppikirja eli hanki se!

Aloitamme lukemalla oppikirjan silmäilevällä tyylillä. Eli ensimmäinen tehtäväsi on hankkia oppikirja. Mikä tahansa 2005 tai sen jälkeen painettu PS5 oppikirja käy. Suosittelen Otavan Lukion psykologia 5 -kirjaa (kirjoittajina Karrasch, Lindblom-Ylänne, Niemelä, Päivänsalo, Tynjälä). Jos aiot kirjoittaa psykologian, suosittelen myös abioppaan hankkimista, joko Otavan tai WSOY:n teos sekä australialaisen ABC-radiokanavan All in the mind -radiosarjan seuraamista
http://www.abc.net.au/rn/ allinthemind/default.htm

TUTUSTU: aineistosivut verkossa

Kurssin aineistosivut http://psyka5.wikispaces.com/
Kokoamiani linkkejä kurssille http://psyka5.wikispaces.com/ Linkit

MUUTA ASIAA:

Lähetän audioluentoja kurssin ajan. Lisätietoja luennoista seuraavassa ohjauskirjeessä. Jos haluat toivoa jotain erityistä kurssin sisällöistä, lähetä viestiä.

Kurssin voi suorittaa joko portfoliona tai osallistumalla verkkotyöskentelyyn sekä loppukokeeseen. Loppukokeessa saa käyttää kaikkia aineistoja.

Jyväskylän yliopistossa aikuiskouluttajan pedagogisia opintoja opiskeleva Kati Rantalainen osallistuu myös kurssille. Katille tiedoksi, että vaihdoimme suunnitellun Ning-ryhmätyöympäristön Facebookiin, koska Ning on menossa maksulliseksi ja veikkaan, että aika monilla on valmiiksi FB-tunnus... katsotaan :)

Ensimmäinen ryhmätehtävä liittyy persoonallisuuden käsitteeseen. Luemme aiheesta kirjan kappaleet ja pohdimme teemaa YouTube-videoitten avulla. Voit jo etsiä videon, joka mielestäsi tuo esille mielenkiintoisella tavalla ihmisen persoonallisuutta. Videon ei tarvitse olla psykologia-aiheinen vaan se voi olla mitä vain, vaikka musiikkia tai katkelma elokuvasta tms. Peilaa sitä omiin ajatuksiisi persoonasta ja persoonallisuudesta.

Tehdään tästä kiva ja innostava kurssi! Laadin kurssin kartan heti, kun saan kaikki palikat kohdalleen.

Yst.terv. Anne